Hankejärjestelyt ja Liettuan matka
Johdanto
Järvi-Saimaan kansalaisopisto toteutti vuosina 2025–2026 hankkeen Aikuisten alkeisoppimispolku 2529. Hankkeen tavoitteena oli tutustua läheisten maiden harrastuskenttään, tutustua heidän työtapoihinsa ja käytöntöihin, selvittää millainen toimintaympäristö ja –kulttuuri maissa on ja ottaa oppia sekä soveltaa hyväksi havaittuja käytäntöjä omaan toimintaan Järvi-Saimaan kansalaisopistossa.
Hankejärjestelyt
Hanke sai rahoituksen nopeasti ja vierailuiden edistäminen alkoi vauhdilla. Kansalaisopiston Sen hetkinen rehtori Tiia-Riitta Orivuori otti yhteyttä hankesuunnitelmaan kaavailtuihin oppilaitoksiin aktiivisesti ja hänen siirtyessään pois rehtorin tehtävästä jatkoi vt. Rehtori Janne Ikonen kumppanuuksien etsimistä yhtä aktiivisesti. Jostain syystä kyselyihin ei kuitenkaan vastattu. Muutama ilmoitti heidän olevan kiinnostuneita vastaanottamaan meidät, mutta kun keskustelua yritti jatkaa, vastaukset loppuivat.
Lopulta saimme kuitenkin yhteyden kolmeen oppilaitokseen: Yhteen Liettuassa, toiseen Saksassa ja kolmanteen Tanskassa. Näistäkin viimeisen kontaktin vastaukset kuin seinään siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt aikatauluista sopia ja Tanskan vierailu päätettiin perua.
Liettua 6.10.-10.10.2025
Lähdimme Liettuaan aikaisin aamulla 6.10.2025. Matkustimme autolla Länsisatamaan, josta nousimme laivaan Itä-meren yli Tallinnaan. Tallinnasta otimme vuokra-auton, jolla matkustimme vielä samana päivänä via Balticaa pitkin kohti Marjampolen kaupunkia.
1. vierailupäivä
Ensimmäisenä vierailupäivänä meitä tuli hotellille vastaan yhteyshenkilömme Saulius. Saulius on Vilkaviskisin puhallinorkestereiden kapellimestari Vilkaviskisin musiikkikoulun opettaja. Hän johdatti meidät musiikkikoululle, jossa tapasimme vierailumme muun henkilökunnan: Musikkiikkoulun Rehtori Arturas, vararehtori Gintare ja tulkki Rasa. Keskustelimme viikon kulusta ja suunnitelmista ja pidettiin juhlallinen tilaisuus, jossa allekirjoitettiin Erasmus+ kumppanuuden asiakirjat.
Tilaisuuden jälkeen pääsimme tutustumaan paikalliseen kulttuuriin Paezeriai:n kartanossa, jossa meille esiteltiin paikallista historiaa.
Vilkaviskis on ollut koko historiansa ajan osa Liettuan rikkainta maakuntaa. Paezeriai:n kartano on ollut älykköjen kohtauspaikka, ja sillä on ollut monipolvinen menneisyys. Napoleonin sotien aikana siellä yöpyi Ranskan upseeristo matkallaan valloittamaan Pietaria ja Saksan miehityksen aikaa rakennusta käytettiin toimistorakennuksena.
Minulle kartanovierailun kohokohta oli toimintanäytös, jossa pääsimme kirnuamaan voita perinteiseen tapaan. Olen usein kuullut voin kirnuamisesta, mutta en ole aiemmin päässyt sitä itse kokemaan. Toimintanäytös on osa kartanon vierailuohjelmaa ja viitisentoista vuotta sitten valtakunnallisen kulttuuripalkinnon parhaasta pedagogisesta vierailuaktiviteetista.
Kartanovierailun jälkeen menimme yhdessä syömään ja meille tarjottiin paikallisia perinneruokia. Leipäkeittoa ja Zeppeliinejä – lihatäytteisiä perunanyyttejä. Ruokailun aikana keskustelimme yleisesti Suomalaisesta ja Liettualaisesta kulttuurista, yhteiskunnan tilanteesta ja kokemuksistamme toisessa maassa.
Seuraavaksi oli vuorossa opetuksen seurantaa:
Ensimmäinen tunti oli vasta aloittaneen viulistitytön tunti. Tunti oli kiinnostava ja opettaja upea. Erityisesti kiinnitin huomiota, kuinka opettaja oli koko tunnin ajan lämpimästi läsnä oppilaalle. He soittivat yhdessä ja minusta tuntuu, että oppilas oppi hyvin paljon tunnilla. Tunnin loppupuolella opettaja heilautti oppilaan kättä ja ohjeisti tätä rentoutumaan. Liekö jännitys johtunut 6 hengen delegaatiosta pienessä luokassa, vai kyseessä olleen harjoitteen haasteellisuudesta. Tunti oli kiinnostava, mutta kovin lyhyt.
Viulutunnin jälkeen tutustuimme musiikkikoulun toiseen rakennukseen. Rakennus on neuvostoaikainen koulun asuntola, joka on annettu musiikkikoulun käyttöön. Sen remonttiin ei ole ollut rahaa, mutta musiikkikoulun yhteisö on omatoimisesti päättänyt koristella seinistä vähemmän ankeat ja ne on maalattu täyteen musiikkiaiheista kuvastoa. Melko hienoja, mutta ei ne poista neuvostoarkkitehtuurin karuutta. Rakennuksen luokat on entisiä majoitushuoneita ja niiden akustoinniksi on tehty mitä on vain ollut mahdollista tehdä ilman varsinaista rahoitusta. Monessa luokassa on siinä onnistuttu melko hyvin pelkän kankaan ja opettajan tuomien koristeiden avulla.
Meille esiteltiin kahden eri opettajan toimesta Liettuan omaa kansanperinnesoitinta. Kankles:ia. Soitin on läheistä sukua suomalaiselle Kanteleelle. Kokematon voisi erehtyä luulemaan niitä samaksi soittimeksi. Ensimmäisellä tunnilla meitä osallistettiin musiikkisatuun, jossa kerrottiin metsän eläimistä ja me loimme äänet meille annetuilla hälysoittimilla. Metsätarinan jälkeen oli vuorossa liettualainen hymni ja lopuksi ryhmä soitti kaksiäänisen kansansävelmän, kuin opetusnäytöksenä, kuinka kaksi oppilasta soitta ensin melodian, toiset basson ja sitten laitetaan nämä yhteen. (sanoisin aivan samaksi yhteissoittopedagogiikaksi, kuin mikä on tavallista Suomessa.)
Toisessa luokassa meille esiteltiin toisen maakunnan kankles soittoa. Soitin oli pienempi ja soittotekniikka hieman erilainen. Meille esitti kaksi oppilasparia soittimen soittoa. Keskustelimme myös musiikkikoulun tavanomaisesta opintopolusta.
Iltapäivästä vietimme melko pitkän aikaa kansanmusiikkiyhtyeen harjoituksissa. Yhtyettä johtaa koulun rehtori Arturas ja hän soittaa yhtyeessä myös kontrabassoa. Yhtyeeseen harjoituksissa oli kolme viulistia, joista yksi on nähtävästi opettaja, trumpetisti ja birbyne-kansanklarinetin soittaja. Yhtyeessä olisi myös ammattilainen soittamassa harmonikkaa, mutta hän ei päässyt tällä kertaa paikalle. Yhtye soitti kiehtovaa ja miellyttävää musiikkia. Yhtyeen harjoittamisen tavat eivät tehneet minuun vaikutusta. Ne olisi voineet olla kenen tahansa pitämät harjoitukset. Joitain harjoittamisen tapoja reflektoin nimenomaan oman opettamiseni kautta ja pohdin, mitä olisin itse tehnyt tilanteessa eri tavalla.
Näimme päivän aikana maistiaisen saksofonin opetuksesta aikuiselle, piirustuskurssin tunnista, musiin teorian ja säveltapailun tunnista ja muskarin tilan. Kaikki vaikutti siltä, että opettajat ovat ammattilaisia ja tietävät mitä tekevät. Opettavat sillä tavalla, kuin parhaaksi näkevät. Osa tavalla, jolla häntä on opetettu ja osa on aktiivisesti hankkinut lisää osaamista vastatakseen aikakauden trendeihin. Katsaus kaikesta oli kuitenkin niin pintapuoleinen, ettei niistä voi mainintaa enempää kirjoittaa.
Yhtenä viimeisistä kohteista pääsimme seuraamaan esikouluiäisten tanssituntia. Tunti oli erityisen kiehtovaa seurattavaa opettajan opetusotteen takia. Opettaja tanssi koko ajan lasten, ohjasi heille toimintaa ja selvästi kiinnitti huomionsa lapsiin, jotka tarvitsivat erityistä tukea. Tanssit olivat siinä vaiheessa, ettei niitä erityisesti opetettu; lähinnä tanssittiin läpi säestäjän soittamaan musiikkiin opettajan ohjeiden perässä. Olisi kiintoisaa nähdä, miltä toiminta näyttää uusien tanssien opetuksen aloituksen vaiheessa. Tunnilla lapset tanssivat lähes koko ajan. Välissä oli nimipiiri, jossa taputettiin tai tömistettiin oma nimi tavattuna, mutta tässäkin oli hieno nähdä, kuinka lapsilta voi vaatia osaamista samalla kuitenkin antaen tila epäonnistua tai mahdollisuus valmistautua silloin kun jännittää. Vitsailimme hotellille palatessa, että olisimme itse halunneet olla osa juuri hänen tanssituntia.
2. vierailupäviä
Toinen vierailupäivä alkoi kunnanjohtajan tapaamisella. Tilaisuus oli lämminhenkinen keskustelu, jossa kerroimme Suomesta ja Suomalaisesta musiikin oppimispolusta. Keskustelimme yhteisistä haasteista ja miten näemme, että voimme toisiltamme oppimalla kohdata nuo haasteet. Tapaamisen jälkeen meille pidettiin Vilkaviskisin keskustakierros. Meille kerrottiin alueen historiaa, kuinka juuri tämä kaupunki on ollut monen sodan näyttämönä ja kuinka sitä on tuhottu ja uudelleen rakennettu aikojan saatossa. Erityisesti painotettiin uskonnon asemaan kaupungin historian aikana ja kuinka kaupunki on ollut kolmen kristillisen suuntauksen alla Juutalaisuuden merkitystä unohtamatta. Kaupungilla on rikas kartanohistoria, joka on nykyaikana lähes täysin unohtunut suurimman osan kartanoiden ollessa tavallisessa asuinkäytössä.
Lounana jälkeen oli taas vuorossa oppituntien seuraamista. Meille oli suunniteltu ensin harmonikkayhtyeen seuraamista ja sen jälkeen puhallinorkesterin opetukseen tutustumista. Pyysimme kuitenkin, voisimmeko jakautua kahteen ryhmään. Itse halusin tutustua puhallinorkesterin toimintaan tarkemmin ja Anu ja Oiva halusivat nähdä harmonikkaopetusta. Tämä sopi järjestäjille.
Vilkaviskis:ssa on kaksi päällekkäin toimivaa musiikinopetuksen järjestelmää. On musiikki- ja taidekoulun ylläpitämä kunnallinen musiikkiopisto ja sen lisäksi on kulttuurikeskuksen ylläpitämä “puhallinorkesterikoulu”, jolla ei ole varsinaisesti mitään tekemistä musiikkiopiston kanssa, mutta laitokset tekevät kuitenkin tiivistä yhteistyötä. Tämä päivä oli siis kulttuurikeskuksen järjestämän opetuksen seuraamista.
Ensimmäisenä menimme seuraamaan huiluopetusta. Opettajana oli nuori, taitava muusikko, joka opetti fraseerausta ja rekisterinvaihtoa oppilaalle. Kappaleena oli Nature Boy ja kohtana oli kappaleen alussa oleva hyvin tunnistettava oktaavihyppy. Oppitunti oli kiinnostava ja erityisen mielenkiintoinen, sillä nyt näimme ensimmäisen kerran, kun opettaja soittaa oppilaalle eteen toivomansa asian. Emme kuitenkaan voineet seurata opetusta pitkään, sillä vierailumme isäntä johdatti meidät seuraavaan paikkaan. Tästä siirryimme seuraamaan alkeisvaskien stemmaharjoitusta. Lapsilla oli B-duurin soittaminen aiheena ja heitä opetti konserttimestari tuubisti. Asteikkoa toistettiin ylös ja alas. Kenelläkään ei ollut nuottitelinettä tai nuottia ja opettaja taputti perussykettä, jonka mukaan soitettiin. Virheisiin ei kiinnitetty huomiota, mutta oikein soittaminen oli selvästi tavoitteena. Opetusmetodi oli suoraan sanottuna hyvin toisteinen ja suorastaan jopa Behaviorismin oppien mukainen. Emme seuranneet opetusta pitkään, kun isäntämme Sauliuksen tuli jo joutua opettamaan omaa ryhmäänsä.
Toisena näimme orkesterikoulun alkeisopetusta. Nähtävästi orkesterikoulussa on tapana aloittaa opinnot musiikin perusteiden kurssilla, jossa opetellaan nuotin lukemista ja puhallinsoiton perusasioita, kuten ilman käyttöä. Opettajana kurssilla toimi isäntämme Saulius ja hän piti käytännössä oppilaille kertaustunnin aiemmin opetelluista asioista. Erityisesti pidin hänen opetustyylissään siitä, kuinka hän oli oppilaille koko ajan läsnä, kyseli heiltä vastauksia ja lauloi ja näytti mukana kaikkea toimintaa. Hän ei pelännyt koskea oppilaaseen pedagogisessa tarkoituksessa, kuten esimerkiksi osoittaen, kuinka pallea on pääasiassa hengittäessä. (kevyesti rumpukapulalla tökkää palleaan ulos puhaltaessa) tai kuinka hyvässä seisonta-asennossa kestää pieniä tönäisyjäkin (kevyesti tuuppaa hartiaan testatakseen asennon). Tunnilla ei ollut mitään erikoisia virtuaalisia vempaimia tai nykytekniikan aktiviteetteja. Vain opettajan innostava ammattitaito, lämmin läsnäolo ja yhteinen halu oppia soittamaan. Minusta tuntuu, että kyseiset lapset eivät olleet saaneet edes soittimiaan vielä, vaan he opiskelivat vain musiikin perusteita siihen asti, että lähtötaso on saavutettu.
Kolmantena pääsimme seuraamaan puhallinorkesterin harjoitusta. Heillä oli ollut edellisenä viikonloppuna oma konsertti ja nyt keskityttiin pääasiassa jo tuleviin esiintymisiin. Orkesteriharjoitukset oli hyvin saman kaltaiset, kuin mitkä tahansa orkesterin harjoitukset, joita olen tähän mennessä kokenut. Saulius on taitava kapellimestari. Hänen johtamisestaan saa hyvin selvää ja hän harjoituttaa orkesteria hyvin. Orkesterin rivissä on harrastajia musiikkikoulusta, harrastajia, jotka ovat jo valmistuneet musiikkikoulusta ja haluavat harrastaa hyvässä orkesterissa, sekä konserttimestareita. Tämä konserttimestarin titteli oli meille uusi käsite ja kysyin asiasta. Konserttimestari on siis henkilö, joka on palkattu soittamaan oppilaiden kanssa. Hän ei ole varsinaisesti opettaja, vaikka voi tarvittaessa tehdä opettajan tehtäviä, vaan nimenomaan muusikko, joka omalla toiminnallaan kohottaa musiikin tasoa ja antaa harrastajille hyvää esimerkkiä. Meillä Suomessa olen nähnyt samanlaista tehtävää tekevän lähinnä säestäjien ja joskus harvoin orkesterissa apuopettajan. Näissä harjoituksissa oli kolme konserttimestaria, huilisti, tuubisti ja saksofonisti, joista jokainen toimii myös orkesterikoulussa opettajina. Rantasalmella orkesterikummit hoitavat käytännössä konserttimestarin tehtäviä B- ja C-orkestereissa.
Harjoituksen loppupuolella, ehkäpä jonkin soittajan ehdotuksesta, minut ja Janne kutsuttiin mukaan riviin soittamaan. Janne meni rumpusektioon ja minä sain tuuban konserttimestarilta tuuban. Tuuba oli eri vireinen, kuin olen viime aikoina soittanut, joten prima vistan soittaminen oli tavallista hankalampaa. Tässä vaiheessa soitimme lähinnä vain kappaleita läpi, joten en ehtinyt seuraamaan kovin paljon orkesterin toimintaa omaan selviytymiseen keskittymisen vuoksi. Vieressäni ollut nuori lahjakas harrastajatuubisti kysyi kuitenkin vinkkejä kappaleiden soittoon. Ja minä mielellään kerroin. Takanani konserttimestari kuunteli tarkkaan ohjeitani ja nyökkäili samaan tahtiin. Musiikki, jota teemme ja tavat, joilla saamme sen kuulostamaan hyvältä, on samoja kansalaisuudesta huolimatta. Olisi ollut hauska päästä pitämään soittotunti nuorelle taiturille. Kuin myös soittaa tuubayhtyeessä yhdessä Sauliuksen ja tuuban konserttimestarin kanssa.
3. vierailupäivä
Tämä päivä oli omistettu Kaunas:n vierailulle. Nousimme aamulla musiikkikoulun pikkubussiin ja matkustimme Kaunasin: konservatoriolle. Matkalla keskustelin Arturas:n ja Rasa:n kanssa Liettuan koulutusjärjestelmästä ja opettajien pätevyydestä. Liettuan koulujärjestelmä perusrakenteeltaan on hyvin samankaltainen kuin Suomessa ja opettajien pätevyys on vähintään alempi korkeakoulututkinto. Tämä on aiheuttanut Liettuassa haasteen saada päteviä musiikkiopiston opettajia varsinkin Vilkaviskisin kaltaisille syrjäseuduille. Aiemmassa konservatoriojärjestelmässä tätä ongelmaa ei ollut. Muistan kuulleeni vastaavaa keskustelua Suomessa konservatoriouudistuksen seurauksista.
Kaunas:ssa vierailimme Konservatoriossa ja Kanuasin ensimmäisessä musiikkikoulussa. Molemmissa paikoissa meille esiteltiin oppilaitoksen perustoimintaa ja tiloja. Tilat oli molemmissa tapauksissa hienot ja vaikuttavat. Toiminta oli samanlaista, kuin olen kohdannut aiemminkin suurissa musiikin oppilaitoksissa.
Oppilaitosvierailuilla nousi keskusteluun opetussuunnitelman haasteet ja erityisesti musiikin teorian opetuksen vaikeus ja kiinnostuksen herättäminen lapsissa. Tämä on ongelma meillä Suomessakin ja esittelin, että meillä asiaa on kohdattu ajatuksella, ettei kyseessä olisikaan musiikin teorian opetus, vaan muusikkotaitojen kurssi.
Seuraavaksi oli vuorossa pitkä ja rauhallinen ruokailu ennen Kaunasin viimeistä kohdetta. M.K.Ciurlionis:n museota. Museo on hieno ja toivon, että pääsen vielä jonain päivänä kiertämään sen uudelleen. M.K.Ciurlionis on Liettuassa samassa asemassa, kuin meillä Sibelius. Eräänlainen kansallissankari.
Kotimatka
Seuraavana päivänä päättyi minun vierailuni. Tiesin jo aiemmin, että minulla oli henkilökohtainen meno, jonka vuoksi jouduin lähtemään ennen muita. Saulius vei minut Vilnan lentokentälle ja muu seurue jatkoi vielä yhden päivän vierailuita.